maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kevätterveisiä Tampereelta

 Lumikelloja.

Kävimme viikonloppuna pikaisesti Tampereella. Minulla oli
Ikeaan asiaa ja ehdin lauantaina kierrellä siellä pari tuntia. 
Mukaan lähti kuppeja ja tarjottimia, kukkaruukkuja ja -tukia
ja kastelukannuja, tyynyjä ja lakanoita.

 Hatanpään Arboretum

Illalla ennen auringonlaskua käväisin Hatanpäällä. Oli
mielessä, että jos sinne on istutettu sipulikukkia, ne ovat
nyt kukassa. Ja olihan siellä, vaikka osa oli vielä ihan
nupulla. Ja odotin kyllä runsaampia istutuksia.

 Lammella.

 Narsissit kukkivat seuraavaksi.

 Ruusupuskan alla.

 Lumikelloja.

Annelivian blogissa hehkutettiinkin tulevia kukkijoita, 
tulppaaneja ja alppiruusuja. Kunpa joskus pääsisin tuonne
niiden kukinta-aikaan!

 Ei ole ruusuja vielä!


 Sunnuntaina kiertelin Puutarhamessuilla. 

 Olihan siellä joitakin ideoita, muunmuassa kierrätystä.

 Aika vaisut messut.

Maltoin mieleni ja ostin puutarhaani vain naapurista tuttuja
tumman punaisia tiikerililjan mukuloita. Ne kasvavat yli
metrin korkuisiksi.
Kirjaosastolta löysin neljä kiinnostavaa kirjaa: Ompele
kissoja ja koiria sekä Silmänpaosta sisustukseen-
sukkahousukierrätystä!
Puutarha-aiheisista löysin ruotsalaiset Puutarhan puut ja
pensaat sekä Helppohoitoinen puutarha.

 Yksinkertainen idea yrteille.

Loistavat leinikit.

Illalla ajoimme kiireellä kotiin ja ehdimme vielä 
äänestyspaikalle.
Kivoja tällaiset lyhyet lomaset!

Tänään oli aurinkoinen ja kiva päivä. Ahkeroimme
haravan varressa koko päivän.

Mukavaa viikkoa kaikille lukijoilleni!

                 Eeviregina.

13 kommenttia:

  1. Varmasti piristava reissu!
    Taas jaksaa haravaa heiluttaa...
    Joko teilla on vahan lampimampaa?

    VastaaPoista
  2. Kivalta reissulta kuulostaa. Upeat nuo lumikellot

    VastaaPoista
  3. Ihanaa päästä välillä vähän tuulettumaan. Valitsit kivoja kohteita. Tuonne Hatanpäähän olisi mukavaa joskus päästä.

    VastaaPoista
  4. Kaunista luonnossa ja messut kiinnostavia. Hyviä kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  5. Oli tosiaan piristävä reissu! Harmi vaan,ettei ehditty käydä sukulaisilla.
    Tänään oli taas ihanan aurinkoinen päivä, + 10 astetta.
    Haravat heilui koko päivän ja puhdasta tuli. Viideskin haravanheiluttaja astui tänä aamuna remmiin. Kohta ollaan suit sait saatu siivottua (heh, Lisay tietää kuinka iso alue on siivottava, ei vielä aikoihin olla valmiina!)
    Noita lumikelloja on ehdottomasti syksyllä istutettava meidänkin pihalle!

    VastaaPoista
  6. Kivat kuvat. Erityisesti sytytti tuo idea "yrttiportaista". Näytin kuvaa nikkaroivalle puolisollenikin. Saisinkohan hänet innostumaan?

    VastaaPoista
  7. Ihanan keväistä on jo kuvissasi:) Ja kiva reissu teillä:)

    VastaaPoista
  8. Ne on! Minäki tykkään ja kukapa ei. Shoppailua sopivissa määrin ja muuta tutkailua. Kivaa! :)

    VastaaPoista
  9. Oletpa kerennyt päivän aikana näkemään ja kokemaan yhtä sun toista mieluisaa nähtävää. Ompa suurenmoinen määrä lumikelloja! Tiikerin liljojen upeaa kukkaloistoa saat sitten myöhemmin ihannoida puutarhasi lumoissa.

    VastaaPoista
  10. Nyt todellakin joutuu "haaveilemaan" kesästä ja kukkaloistosta, kun lunta sataa taivaan täydeltä! Miten sitä nyt vielä tulee!
    Taitaa tulla sisäsiivouspäivä, ei viitsitä tänään haravaa heilutella.

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti ensi kerralla pääset näkemään enemmän kukkia! Odotan arboretumin kevään nousua joka vuosi yhtä malttamattomasti, voisin käydä siellä vaikka joka päivä!

    VastaaPoista
  12. Kauniin oloinen puisto. Varmasti kesällä upea!

    VastaaPoista